Lapsuudenperheessäni oli maatiaiskissoja siitä lähtien, kun olin ala-asteella.

Loppuvuodesta 2007 hyvään ikään ehtinyt maatiaiskissani "Misu" jouduttiin lopettamaan ja hän muuttui vatsassani kasvavan lapsen "karvaenkeliksi". Tuolloin sydämeeni sattui niin paljon, että meni muutama vuosi, että pystyin edes harkitsemaan uutta lemmikkiä.

Kun kissakaipuu iski, oli vatsassani kasvanut lapsi ehtinyt vuoden ikäiseksi, aktiiviseksi taaperoksi. Aloin miettimään erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin erilaisten selvitysten kautta siihen, että burma olisi meille hyvä rotu; se on aktiivinen kissa ja sopii hyvin lapsiperheeseen; lempeä ja seurallinen - eikä liian "erikoisen näköinen rotukissa".

Kuinka ollakaan, Poriin oli muutama viikko aiemmin syntynyt Kaiuksen kissalaan C-pentue. Esittelin itseni Kaijalle ja hän pyysi jokusen viikon päästä kylään pentuja katsomaan. Muistan, kun astuin sisään heidän kotiinsa, sieltä jo ensimmäisenä Boris tuli tutustumaan ja hyppäsi selkään riisuessani taaperoa. Rakastuin rotuun vielä enemmän! Pentuhuoneessa jokusen viikon ikäinen, suloinen pieni ja vaalea pentu tuli koko ajan liki ja nukahti syliini - Myy valitsi minut❤️. Kaija sai houkuteltua minut näyttelyyn ja Myyn kanssa muutamisssa näyttelyissä käytiinkin ja niissä ihan mukavasti menestyttiin. Premioriksi hän ehti valmistua ennen vasta-alkaneen kauneusuran nopeaa loppumista.

Myy eleli yksinään vuoden verran ja selvästi tarvitsi kaverin, kuinka ollakaan, oli taas Kaiukselle syntymässä pentuja samaan aikaan kuin meille oli syntymässä toinen lapsi. Niin siinä kävikin, että synnärillä ollessani päätin, että kyllä se toinen niistä E-pentueen pojista meille muuttaa - ja niin meille tuli Uuno. Uuno rakastui lapsiin ja otti heidät saman tien hellään hoivaansa ❤️. Uunosta kasvoi isänsä tapaan suurikokoinen burma, hänenkin kanssaan käytiin näyttelyissä sen verran, että saatiin hänestä Champion. Mm. kokonsa puolesta Uuno ei niin näytteymenestyjä ollut kuin Myy, joten kiinnostus näyttelyitä kohtaan vähän hiipui. Sen verran kuitenkin näyttely- ja kasvatustoiminta oli alkanut kiinnostamaan, että Uunon kasvatuskolliksi ilmoitin ja yhdet pennut hänellä tehtiin.

Perheessämme tapahtui kaksi isoa muutosta samaan aikaan, kun meille syntyi toinen lapsi sekä meille tuli toinen kissa. Myy alkoi oireilemaan ja saamaan outoja kohtauksia, joissa hänen kehonsa oli ikäänkuin krampissa ja pää rintaa kohti kääntyneenä. Pitkien selvittelyjen jälkeen ja kasvattajan avustamana saimme lopulta diagnoosin: hypokalemia. Hypokalemia periytyy resessiivisesti, eli tarvii sairausgeenin molemmilta vanhemmilta; tuohon aikaan ei ollut vielä olemassa mahdollisuutta testata ja varmistua etukäteen siitä, kantaako joku kissa tuota geeniä. Kiitos myös meidän Myyn, nykyään tuollainen testi on olemassa ja etukäteen voidaan varmistua siitä, että pennuille ei geneettisesti periytyvää hypokalemiaa voi tulla. 

Diagnoosistaan lähtien Myy sai kaliumlisää ja me pyrimme rauhoittamaan hänen elämänsä niin hyvin kuin mahdollista. Elämä kahden burman kanssa jatkui. 

Myyn poismenon jälkeen oli taas pieni suruaika. Uuno kuitenkin kaipasi kipeästi kaveria, joten sellainen täytyisi saada! Minua oli alkanut kiinnosta hieman myös sopivasti eksoottisen näköinen ja aktiivinen Devon Rex. En osannut päättää - meille tuli molemmat! 

Oliivian kissalassa oli selvästikin meidän perhettä varten yksi pentu vielä vapaana ja Hertsyykkelistä tuli osa perhettämme! Hertsi on vähän erityinen terveysvaivojensa kanssa, joten hänen kanssaan ei kasvatustoimintaa edes harkittu - eikä oikein näyttelyitäkään. 

Åbodas -kissalaan oli syntynyt kahdet pennut ja niitä kävin Sipoossa katsomassa. Ann-Marie oli minulle yhtä tabbypentua vähän suunnitellut, mutta sillä silmäyksellä, kun näin kilpparikuvioisen pennun muuttuivat suunnitelmat - Taimista tuli ensimmäinen Devon Rexini. Taimin kanssa on muutaman kerran käyty näyttelyissä. Hän on siellä "hieman" vilkkaampi kuin burmat, stressaan käsittelyä ja sen vaistoaa sitten myös Taimi. Taimilla olisi ulkonäöllisesti edellytyksiä korkeammallekin tittelille kuin tuo Champion, joka hänellä on, mutta kunnioitetaan kissaa (ja sen omistajaa) ja jätetään näyttelyt muille kissoille. 

Taimin myötä pääsin toteuttamaan ensimmäisiä askeleita haaveessani kasvattajuudesta, kun Taimi sai ensimmäisen pentueensa meillä 15.1.2022 (2 poikaa, 2 tyttöä) Kaikki sujui hyvin Ann-Marien etäohjauksessa, Taimi oli kuin syntynyt emoksi. Apuja ensimmäisen pentueeni kanssa sain myös mahtavilta burmakasvattajilta.

Taimin pentueesta meille jäi Nova, jota kuitenkaan ei kasvatustoimintaan otettu mukaan. Ihana rasavilli kissa, joka kuitenkin jää vain tyttäreni rakkaaksi höppänäksi.

NINELLIS-kissalan Niinalla oli kuitenkin samoihin aikoihin burmapentu, jolle hän etsi sijoituskotia. Niinpä siinä kävi niin, että taas tuli meille kaksi suht saman ikäistä kissaa, kun Alva muutti meille. Alvan kanssa on muutamissa näyttelyissä käyty ja menestys on ollut hienoa! Alvalle on nyt syntynyt yksi pentue (8.1.2024: 2 ruskeaa tyttöä ja 1 ruskea poika). Alvan tiineysaika meni ihan hyvin ja hellä emokin hän oli. Nyt ollaan tilanteessa, että odotellaan, josko Alva tekisi minun kasvattajanimelleni ihka ensimmäiset pennut.

Perheeseemme siis kuuluu minä, Heidi, kaksi hiljalleen aikuistuvaa kissarakasta tytärtäni sekä viisi kissaa - kaikki hyvin rakastettuja, niin ihmiset kuin kissatkin. Asumme Raumalla omakotitalossa, jossa kissoilla on tilaa juosta ja leikkiä. Olohuoneen ikkunasta on kulku ulos katettuun kissatarhaan. Ympärillä on lisäksi paljon ihania kissaihmisiä niin kokeneita kasvattajia kuin erilaisia kissan omistajiakin, ehkä juuri sinä tulet mukaan osaksi tätä suurta piiriä?

Minä olen vähän laiska käymään näyttelyissä, mutta joskos tästä aktivoituisi kasvatustoiminnan myötä taas sinnekin. Yhteyden minuun saa helpoiten puhelimella tai sähköpostitse.

Heidin, Sallin ja Sohvin kissala = Hellin